Puhetta

Nykyajan tekniikka, mikä helpotus. Mutta!!

Minulla on ikävä omaa ääntäni. Vaikka vielä jotenkin puhuminen onnistuu, niin silti minulla on ikävä itseäni. Ihmistä, joka puhui asiat julki. Nyt ovat tunteeni sisälläni. Vaikka kirjoittaisin koneeseen todelliset tunteet, niin ottaako kukaan niitä huomioon? Pystykö ilmaisemaan suruni ja iloni ja kuunteleeko sitä kukaan?


Sain hienon aparaatin, joka auttaa minua kommunikoimaan ympäristön kanssa. Niinpä, jos ympäristö malttaa ja jaksaa odottaa. En ole koskenut tuohon vekottimeen, avustaja siirsi sen toiselle pöydälle. Olen katsellut sitä ja miettinyt - miksi tämä on niin vaikeaa. Vaikka tiedän sen helpottavan kommunikointiani. Ehkä virallinen puoli kuuntelee asiani koneesta, mutta entä muut.

Voinhan minä kirjoittaa paperille asiani, mutta kokemuksesta tiedän – siitä ei ole mitään hyötyä.
Se luetaan pikaisesti, mutta EI LUETA, eikä toimita edes vastaamalla kysymyksiin. Entä kun tulee sponttaani tilanne? Alsilainen tajuaa tilanteen, mutta entä henkilö joka on ns. terve?

Missä on ihminen, joka jaksaa odottaa kirjoittamiseni päättyvän ja mekaanisen äänen kertovan asiani? Missä on ihminen, jolla on aikaa, tahtoa, kärsivällisyyttä? Unohtaa oma minänsä hetkeksi. Tai unohtaa sanonnan; aika on rahaa.

Tässä taudissa on monta isoa ongelmaa, kommunikointi on yksiosa sitä.