Kylmiä faktoja

Talvi ja paljon lunta eivät lämmitä, eivätkä naurata.

Tilanteeni muuttuminen huonompaan on pakottanut ajattelemaan tulevaa. Miten tulen järjestämään oman elämäni?

Yksin on asiat pohdittava, mietittävä ja päätettävä. Ei ole läheistä ihmistä tukena. Niin, mikäli olisi puoliso olemassa, niin hänellä olisi oma tuska tästä kaikesta. Onneksi olen yksin? Entä siellä jossain?
Nämä asiat ovat rankkoja, joten hoidan ne yksin, vaivaamatta muita.

Tässä kun istuu koko päivän työtuolissa tai sähkärissä tai manussa, niin peffani puutuu ja verenkierto jaloissani hankaloituu. Hermoratani puristuvat ja tukehtuvat. Oloni on karmea.
Pääsen sänkyyn itse, mutta en ylös. Aina pitää olla toinen ihminen nostamassa minua ylös (tuokin pitää suunnitella).
Kun avustaja on paikalla, niin ei ole ongelmaa. Mutta, kun hän ei ole käytössäni 24 t joka vuorokausi läpi vuoden, niin on tehtävä toimintasuunnitelma tuolle muulle aikaa. Kuka auttaa ja milloin.
Olen aikataulutettu robotti. Inhimillisyys hukassa.

Mielessäni aamuinen ylös nousu ja lakanassa tahra. Ja se kamala kiire vessaan. Entä ne hetket, kun yöllä tulee mikä tahansa hätä? Mitä silloin teen?
Entä kun väsyttää ja haluaisi nukkumaan aikaisemmin? Tässä istun ja odotan tiettyä kellon aikaa, jotta uskaltaa mennä yöunille.

Entä tämä puhuminen? Kommunikointi. Nyt jo tulee virheitä ja niistä seuraa kipeitä tilanteita, ongelmia.

Entä jos tulee lakko joka halvaannuttaa kaiken. Mitä teen?

Muuten, mitä tapahtuu jos minä menen lakkoon? Ei taida vaikuttaa muuhun kuin siihen, että yhteiskunnalla on yksi menoerä vähemmän. Silloin olen varmaan hyödyllinen.

Nyt tekisi mieli juoda vettä, mutta ei uskalla yötä vasten.