Mielessäni on paljon kysymyksiä ja mietteitä.

Päänupissani on kova kuhina.

Nyt kun tauti etenee, tulee stressitilanne. Miten osaan ottaa tilanteeni rauhallisesti? Tunteeni tekevät monenlaisia mutkia, umpisolmujakin.

Puheen heikkous saa minut vaikenemaan, sillä ei ole kuulijaa jolla olisi aikaa kuunnella. Joku sanoo, että kirjoita. Ruma sana. Kirjoittaminen ei ole puhumista. Siis…………….vaikenen ja kannan tuskani. (Eikä se kirjoittaminenkaan ole enää helppoa.)
Ammattiapua saa, jos on rahaa. Eli, vain harvat ja valitut ovat ammattiavun piirissä.

Vanhoissa valokuvissa kasvot säihkyvät elämää. Nytkin yritän säihkyä parhaani mukaan. Aina se ei onnistu, mutta yritän.
Niin kuin yritän tehdä kirjaimia sanaristikkoon. Aikamoista harakanvarvasta tulee n. 6 v jälkeen. En tunnista käsialaani omakseni, mutta totta se on. Kaikesta huolimatta haluan yrittää.

Muuten, sanaristikon täyttäminen on vaikeaa. Sitä kun en ole tehnyt moneen vuoteen. Olen tainnut pudota ”veneestä”.