Rumasana!

Tulee sairaus, joka vammauttaa ja sitten joutuu kohtaamaan vääriä asenteita.

Istuminen pyörätuolissa on kamalaa ja sen lisäksi kehoni toiminta on erittäin huono, saati elimistön toimimattomuus. Tuntuu pahalta. Olisipa mahdollista, siis laillisesti, päästä pois nopeasti. Ennen kuin olen vihannes, juuri se mitä olen koko ikäni pelännyt.

Ihmiselämän sanotaan olevan tärkeää. Entä elämän laatu? Minulle on annettu elämä, mutta onko se elämisen arvoinen. Toiset sanovat, että onhan se ja joskus olen sanonut itsekin. Silloin olin terve.


Olisinpa rikas, saisin lääkärin kotiini. Saisin lääkkeen heti, eikä tarvitse järjestellä asioita (puhumisen vaikeus). Liikuntarajoitteinen ei lähde noin vain ovesta ulos, saati lääkäriin.

Nyt tuntuu, että keuhkoputken tulehdus on tullut taas ja lääkäriin pitää mennä! Halvattu, kun on tehty hankalaksi. Avustaja tulee maanantaina, enkä minä halua mennä ambulanssilla sairaalaan päivystäjälle. Sairaalassa (päivystäjälle pääsyä odottaessa) on huomioitu vain toimintakykyiset ihmiset. Henkilökunta on niin kiireinen, ettei heillä ole aikaa auttaa rajoitteista ihmistä, edes vessaan.


Tämä maailma on tehty vain terveille.