Vihreillä pensailla peittynyt pihatie, piikkisiä ruusupensaita. Taivaalla tummia pilviä, antaen aavistuksen kyynelistä, niistä kastelevista pisaroista jotka ovat vallanneet luonnon ja mieleni.
Vapisevin käsin kosketan kasvojani, löydän kadonneen fyysisen minäni, mutta en ole enää iloinen.
Tahtoisin, niin kauan olen tahtonut, sinne missä ruusupensaan piikit eivät pistä. Siellä eivät sormeni vuoda punaisia pisaroita, eikä mieleni itke läpinäkymättömiä kyyneleitä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Osuin blogiisi, kun etsin tietoa ALS:ista. Isäni sai diagnoosin äskettäin. Iloa elämääsi Sinulle.
Lähetä kommentti