Vierailin taas kerran synnyinseudulla, enkä tuntenut kuuluvani sinne. Onko minussa jotain vikaa, kun en kaipaa ”juurilleni”? Harmaa sää on kaikkialla, oli kyse entisestä tai nykyisestä kotipaikastani.
Junamatka oli pitkä ja rankka. Haasteita oli monenlaisia. Entä se hotelli jossa yövyin. Invahuone iso, mutta veski on luovuutta vaativa. Pitäisi kai olla tyytyväinen?
Reissuillani kaipaan kotiani, paikkaa missä kaikki on tehty vain minua varten. Kotona selviän osittain itsenäisesti, mutta muualla olen täysin riippuvainen toisen henkilön avusta.
Pyörätuolilla on vaikea mennä moneen paikkaan. Sen olen kohdannut jo ulko-ovella. Miksi ovien aukot ovat kapeita tai ovi on pyörivä. Entä ne pienetkin kynnykset?
(Mietin, miksi pitää olla kynnyksiä?)
Hotellin veskin ja eteisen välissä on kynnys. Miksi? Lattia kallistus on oikea, lattiaviemäriin päin.
Eteisen ja huoneen välillä on epätasainen lattialista. Miksi? Eteisen ja huoneen lattiapinta on erilainen (olisikohan se syy ?). Saati se, että huoneeseen mentäessä ovella on turha kynnys!
No, tuo hotelli on paras tuolla olevista. Pääsen p-tuolilla veskiin sisälle, enkä jää oviaukkoon.
Arkkitehdeillä / suunnittelijoilla on paljon opittavaa. Ihmiset eivät ole kaikki käveleviä ja ketteriä taipumaan vaikeissa paikoissa. Tuli mieleeni, mitä tarkoittaa invahuone?
Suunnitelmia tekee ihminen, jolla ei ole mitään käsitystä p-tuolilla liikkujan vaikeuksista. Onko raha, joka puhuu? Vai, mielikuvituksen puute? Vai, eriarvoistaminen? Tai jokin muu tässä mainitsematon syy.
Itselleni tulee tunne, että minusta tehdään pilkkaa ja ihmisarvoani poljetaan maanrakoon!
Tehdään hienoja ratkaisuja, ajattelematta niiden toimivuutta ja käytännöllisyyttä. Me emme ole kaikki samasta muotista tehtyjä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti