Miten se nyt onkaan?

Minkälaisia unelmia minulla on? Onko niitä?

Päivänä, jolloin sain diagnoosin unelmani katosivat. Joku puhalsi ne ilmaan. Tuolloin mielessäni oli musta aukko, tyhjä tila. Unelmat, niille nauroin silloin kun sydämeni itki.


Suurin toiveeni on tulla terveeksi (ihme). Se on toive.


Haaveeni (mahdoton toteutua, mutta haaveilen); tuntea läheisyys tuskan ja ilon hetkillä. Tuntea, että olen tärkeä jollekin, tuntea suudelma huulillani. Tuntea läsnäolo, edes joskus. Tuntea kädet ympärilläni ja lohduttavia sanoja silloin kun mieleni itkee. Tuntea olevani nainen. Silmissäni katse toisen ihmisen katseesta.


Unelmani - Mikä tänään olisi unelmani? Olen kadottanut unelmani. Onko unelmani olla ihminen ilman sääliä? Kohdata hetki, jolloin en ole elämässä?

Joskus unelmani oli, että kirjoittaisin runokirjan. Se tapahtui. Jopa julkaisin sen kirjana. Unelmia oli monenlaisia ja ne toteutui. Ei tavalla, josta unelmoin, mutta ne toteutuivat. Joskus itse autoin unelmani toteutumisessa, se oli vain pieni hipaisu. Tai se oli rohkeutta tarttua tilanteeseen, uskallusta katsoa mitä tapahtuu.
Kunpa tänään uskaltaisin unelmoida.


Miten se nyt onkaan: Onko haave unelma vai unelma haave?