Välähdys

Voiko kuka tahansa olla vertainen? Entä täynnä itseään oleva vertaishenkilö? Onko hän sinut itsensä/tilanteensa kanssa ja oikea henkilö tukemaan toista ihmistä? Henkilö, joka pyytää anteeksi olemassa oloaan?

Vakava muutos saa elämän suistumaan raiteiltaan. Asiat muuttuvat, ehkä kaikki toiminnot katoavat.

Itse olen menettänyt jotain tärkeää vuosien varrella (pikkuhiljaa); ensin meni jalat, sitten käsien toiminta muuttui ja myös kädet alkoivat täristä ja nyt menee puhe. Tässä eräänä päivänä suuni oli kiinni ja yllättäen huomasin kuolan valuvan suupielestäni. Se oli karmaiseva kokemus ja siitä syntynyt tunne oli kamala. Entä tästä istumisesta (liikkumattomuudesta) tulevat ongelmat?

Ajan saatossa muutuin aivan oudoksi ja pelottavaksi, en enää tunne itseäni. Mielikin siitä masentuu, mutta uskaltaako siitä puhua ilman leimautumista? Lääkärit määräävät lääkkeitä ja lisää lääkkeitä, potilastietoihin tulee merkintä. Lisää taisteltavaa! Sitä ei tajuta, että ihmisen toimintojen kadotessa mieliala ei ole hyvä. Tässä taudissa ei pelkästään lääkkeillä paranneta/helpoteta mielialaa, tarvitaan ihminen kuuntelemaan.

Jos lähelleni tulee täysin negatiivinen tai liiallinen (teko?) positiivinen vertaishenkilö, niin ei ole odotettavissa mielen vahvistusta. Voimakkaasti negatiivinen masentaa vielä enemmän, samoin liiallinen positiivisuus. Voih. Kummastakin tilanteesta pakenen.

On tärkeää tajuta se tosi asia, että ihminen on sairastunut. Siinä ei tarvita negatiivista ilmapiiriä tai turhan teennäistä iloisuutta. Positiivinen asenne auttaa vaikeassa asiassa, mutta se ei tarkoita, että kielteiset asiat tulisi unohtaa.

Eikä sitä, että elämisen ilo olisi hylättävä.