keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Ulko-ovi

Muutaman vuoden aikana olen ilmoittanut huoltoyhtiöön ulko-oven ongelmista. Olen aina sanonut (s-postilla), että ovi ei avaudu avaajallani. Olen sanonut, että hissin ja kodin ovet avautuvat ihan normaalisti ja hyvin.
Aina he väittävät, että vika on siinä avaajassa. Tarkistan sen aina ensin ennen yhteydenottoa, onko patteri ok ja avutuvatko muut ovet.

Ongelma taitaa olla se, että olen nainen, vammainen tai vammainen nainen.

No, eilen tuo ovi oli korjattavana. Korjaaja teki n. 5 tuntia töitä. Siinä oli paljon vikaa, ovi oli rikki kaikin puolin. Kuitenkin korjaaja sanoi, että vika voisi olla tuon oven ajastuksessa (ovi pysyy auki avaajalla avattuna muutaman sekunnin enemmän kuin normaali avaus). Hetki, jos avaustani varten lisättiin aikaa, niin mitenkä on avaimella avaus?
Tässä on jotain pielessä! Yritelläänkö tässä kiertää totuutta – asennetta.


Ihminen on kaiken takana. Ohjeet on ulko-oven vieressä, mutta niitä ei viitsitä lukea. Miksi pitää rikkoa ja aiheuttaa harmia kaikille. Asukkailta se on pois, kun pitää korjata rikottua.


Entä sitten minä? Kokemusta on istuskella ulkona suljetun oven takana ja odottaa, että jos joku tulisi ja avaisi minulle oven.

Ei kommentteja:

Runo